RTV

Teollisuusvalaistus

Hyvää teollisuusvalaistusta kokonaistoimituksilla

artikkelikuva: Hyvää teollisuusvalaistusta kokonaistoimituksilla

Kuva: Pexels

Teollisuuden valaistusremonttiprojektit kannattaa suunnitella ammattimaisesti ja huolellisesti. Valaistuksen kokonaistoimitus on usein hyvä ratkaisu teollisuustiloissa.

Hyvä valaistus parantaa työtehokkuutta, turvallisuutta ja työviihtyvyyttä.

”Toimitamme paljon teollisuusvalaistusta laitoksiin, toimistoihin ja pysäköintihalleihin, niin sisä- kuin ulkotiloihinkin”, kertoo Valoremontti Oy:n toimitusjohtaja Petri Rapeli.

Hänen mukaansa teollisuuden työvalaistus on toteutettava siten, että valoa riittää ja valaisimet saadaan oikeisiin paikkoihin.

”Monesti esimerkiksi valaisimien ohjauksessa ja sijoittelussa on ollut puutteita, joita voidaan korjata valaistusta saneeraamalla. Myös kaapelit saattavat olla elinkaarensa lopulla ja ne kannattaa uusia.”

”Uusien valaisimien avulla voidaan tyypillisesti myös säästää energiaa ja valaisinhuollon kuluja”, Rapeli muistuttaa.

Valaistus kerralla valmiiksi

Sekä uudis- että korjausrakentamisessa asennetaan nykyisin pääasiassa LED-tekniikkaan perustuvia valaisimia ja valaistusjärjestelmiä.

”Muut valaisintyypit ovatkin paljolti poistumassa markkinoilta muun muassa uusien EU-säädösten myötä”, huomauttaa Rapeli.

Valaistussuunnittelun lähtökohtana on tilojen ja lähtötilanteen huolellinen kartoittaminen.

”On selvitettävä, millä tavoin valaistusta halutaan käyttää ja millaisia reunaehtoja on otettava huomioon.”

”Voimme hoitaa suunnittelun, asennuksen ja projektinjohdon ’avaimet käteen’ -tyyppisenä kokonaistoimituksena, jolloin valaistus saadaan kerralla kuntoon”, Rapeli lupaa.

Toisinaan valaisimien sijoittelussa on omat haasteensa esimerkiksi kiinteistön rakenteiden takia. ”Joskus myös vaikkapa varastohyllyt saattavat olla valaistuksen tiellä. Kaikki tällaiset ongelmat on kuitenkin tähän mennessä saatu ratkaistuksi.”

Älykästä valaistuksenohjausta

Viime aikoina Valoremontti Oy on uusinut muun muassa Roclan trukkitehtaan koko valaistuksen Järvenpäässä.

”Saneerauksen yhteydessä asennettiin älykäs valaistuksenohjausjärjestelmä sekä tuotanto- että toimistotiloihin”, Rapeli täsmentää.

Älykkäästi ohjautuva valaistusjärjestelmä säästää rahaa ja samalla mahdollistaa tilojen käyttötarkoitusten muutokset helposti.

Roclan ohjausjärjestelmä on langaton systeemi, jossa valaisimilla on erilliset liiketunnistimet. Ne voidaan ohjelmoida siten, että tunnistimen havaitessa liikettä myös työpisteen lähiympäristön valaisimet kytkeytyvät päälle, mutta tavallista pienemmällä valoteholla. Tällöin valo saadaan kohdistettua sinne, missä sitä tarvitaan.

Koko tehtaan valoremontti toteutettiin tehokkaasti kolmessa kuukaudessa tuotantoa häiritsemättä.

”Sittemmin Roclasta on kerrottu, että paremman valaistuksen myötä tuotannon tehokkuus on parantunut seitsemän prosenttia ja työhyvinvointi peräti 98 prosenttia. Lisäksi työn laadun on havaittu parantuneen”, toteaa Rapeli.

Tehtaan valaisimiksi asennettiin Philipsin toimittamat LED-valaisimet.

”Asennustöistä vastasi Valoremontin neljän hengen tiimi. Tässä kohteessa oli lisäksi mukana aliurakoitsijan asentajia.”

”Juuri nyt olemme uusimassa Helsingin Salmisaaren voimalaitoksen ulkovalaistusta”, Rapeli mainitsee.

Ledimo Oy:n led-syväsäteilijät teollisuusvalaistuksen edelläkävijöinä

Teollisuuden suosituimpia valaisimia nykyään ovat syväsäteilijät ja lineaariset moduulivalaisimet. Eri ominaisuuksiensa ansiosta valaisimet voidaan myös kytkeä monenlaisiin valaistuksenohjausjärjestelmiin.

LED-tekniikkaan perustuvat valaisimet ovat erittäin kustannustehokkaita. ”Kun edellisen sukupolven tekniikka vaihdetaan uuteen LED-teknologiaan, energiankulutuksessa saadaan jopa 60 – 70 prosenttia säästöjä. Ne tuovat lisäeuroja suoraan kassaan”, sanoo Ledimo Oy:n toimitusjohtaja Ari Varjonen.

”Olemme toimittaneet LED-teollisuusvalaisimia merkittäviin kohteisiin, kuten konepajoihin, paperitehtaisiin ja varastotiloihin – samoin kuin tuotantotiloihin, joissa asennuskorkeudet vaihtelevat suuresti. Kaikissa kohteissa energiasäästöt ovat olleet huomattavat.”

Ledimo Oy
Kuva: Ledimo Oy

Valaistuksen ohjaus

Monissa tilanteissa valaisimien itseohjautuvuus säästää energiaa ja kustannuksia.

”Esimerkiksi Stream IP65 -sarjan itseohjautuvissa valaisimissa on integroitu mikroaaltotunnistin:
nämä valaisimet pystyvät ohjaamaan itse itseään jopa 15 metrin korkeudelta. Ne kytkeytyvät päälle sitä mukaa kuin tiloissa havaitaan liikettä”, toteaa Varjonen.

Tarvittaessa valaisimia voidaan ohjausta käyttämällä myös himmentää portaattomasti. Se on hyvä ratkaisu esimerkiksi silloin, kun valaistavalla alueella ei tarvita jatkuvasti täyttä valotehoa.

”Esimerkiksi varastoissa, joissa käydään vain satunnaisesti, ei ole tarvetta jatkuvalle valaistukselle. Tuolloin itseohjautuva Stream IP65 -syväsäteilijä on optimaalinen vaihtoehto.”

Varjonen arvioi, että nykyaikainen teollisuusvalaistus kannattaa toteuttaa itseohjautuvilla valaisimilla.

”On myös kohteita, joissa on/off -toiminto on perusteltua. Erillisten ohjausjärjestelmien käytölle ei aina löydy hyötyperusteita kaikissa kohteissa.”

”Vaihtoehtona ovat myös lineaariset Easy IP65 -valaisimet, joilla korvataan lähinnä perinteiset loisteputkivalaisimet. Nämä valaisimet soveltuvat kohteen käyttötarpeen mukaan myös korkeisiin teollisuustiloihin.”

”Syväsäteilijöitä tarvitaan kuitenkin määrällisesti vähemmän saman valotehon aikaansaamiseksi. Yleisesti ottaen syväsäteilijöillä korvataan kaasupurkaus- ja monimetallivalaisimet”, Varjonen mainitsee.

Dialux-mallinnuksella hyviin tuloksiin

Valaistussuunnitteluun voidaan käyttää Dialux-ohjelmaa, jonka avulla saadaan mallinnettua kohteeseen tarvittava valoteho.

”Ledimo Oy varmistaa poikkeuksetta valaistavan kohteen suunnitelmallisen lopputuloksen mallintamalla kohteen ennen tarjousta.”

”Kartoitusvaiheessa katsotaan, mikä valoteho kohteeseen tarvitaan (lx/luxia). Mallinnuksen avulla selvitetään, mikä Stream IP65 -valaisin tuottaa vaadittavan lopputuloksen tiettyyn kohteeseen”, Varjonen kertoo.

Valaistus tilanteen mukaan

Teollisuudessa saatetaan tarvita myös valaisimia, joiden tulee kestää poikkeuksellisen lämpimät tai kosteat olosuhteet. ”Valaisimia löytyy myös näihin tarpeisiin”, Varjonen tähdentää.

”Esimerkiksi tunnetun suomalaisen muovialan sopimusvalmistajan Okartek Oy:n varastot Kaarinassa valaistiin Ledimo Oy:n Stream IP65 -tyyppisillä itseohjautuvilla LED-valaisimilla.” Okartekin Erkki Vanhasen mukaan varastotilojen valaistuksen ohjaus onnistui tällaisilla valaisimilla loistavasti.

Myös PKP-Machining Oy:n konepajan tuotantotilojen valaistus toteutettiin Stream IP65- ja Easy IP65 -LED-valaisimilla. PKP-Machining Oy on Riihikoskella sijaitseva keskiraskaiden kappaleiden lastuavaan työstöön erikoistunut metallialan sopimusvalmistaja.

”Toimitusjohtaja Antti Sätilän mukaan PKP-Machining sai tuotantotiloihin kyseisillä valaisimilla loistavan ja energiatehokkaan lopputuloksen”, Varjonen iloitsee saamastaan palautteesta. Teollisuusalueiden ulkoalueiden valaistus on myös tärkeä osa-alue.

”Ledimo Oy suosittelee sitä varten valonheittimiä laajasta Cast 2 -tuotevalikoimasta. Ulkoalueiden valaistus niin ikään mallinnetaan erikseen”, Varjonen mainitsee.

Teksti: Ari Mononen

Mitä mieltä olit artikkelista?

Seuraa prometalli

prometalli uutiskirje




Seuraa prometalli
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »