mainos_780

Palveluliiketoiminta
Pintakäsittely

Hanza laajentaa palvelutarjontaansa yrityskaupoilla

artikkelikuva: Hanza laajentaa palvelutarjontaansa yrityskaupoilla

Laadukas ja kustannustehokas tuotanto parantaa kilpailukykyä ja asiakastyytyväisyyttä. HANZA on luotettava yhteistyökumppani tuotannon virtaviivaistamisessa. Asiakkaidensa kilpailukyvyn parantamiseksi HANZA laajentaa palveluitaan yrityskaupoilla.

Tuotannon kustannustehokkuutta parannetaan yleisesti modernisoimalla tuotantoprosesseja. HANZA Group on investoinut viime vuosina Suomeen yli 5 m€.

”Suomen klusterimme on erikoistunut tarkkuusmekaanisten komponenttien koneistukseen ja korkealaatuisten metallirakenteiden tuotantoon. Vahvuusalueitamme ovat myös pintakäsittely sekä loppukokoonpano”, kertoo HANZAn Suomen maajohtaja Juhani Niiranen.

Ruotsalainen teknologiayhtiö HANZA on sopimusvalmistaja, joka toimii seitsemässä eri maassa. Vuonna 2008 perustetun HANZAn 15 yritystä työllistivät kesäkuun 2022 lopussa jo yli 2100 henkeä.

Eri maissa toimivilla HANZAn klustereilla on omat painopistealueensa. Klustereiden erikoistumisen sekä palvelujen ja tuotannon keskittämisen avulla HANZA tarjoaa laadukkaita, kustannustehokkaita ja kilpailukykyisiä ratkaisuja.

”Kaikkien HANZAn klustereiden monipuoliset palvelut ovat saatavilla missä tahansa maassa. Tuotannon keskittämisen avulla läpimenoaikamme ovat lyhyitä ja tuotantoprosessimme ympäristöystävällisempiä”, Niiranen sanoo.

Monipuolinen palvelutarjonta ja vahva osaaminen

HANZA laajentaa klustereitaan yritysostoilla palvelutarjonnan monipuolistamiseksi ja laajentamiseksi. Investointien avulla HANZA tähtää tuotantokapasiteetin kasvattamiseen sekä palvelujen monipuolistamiseen.

”Kotimaan tarjonnan lisäksi meillä on vahvaa osaamista muun muassa elektroniikka- ja ohjelmistoaloilla sekä johdinsarjojen valmistuksessa. Olemme juuri vahvistaneet elektroniikka- ja ohjelmistoalan sekä tuotekehityksen osaamistamme yritysostoilla”, Niiranen kertoo.

Kysyntään vastatakseen HANZA investoi heinäkuussa saksalaisen Budelmann Elektronik GmbH:n ostoon. Yrityskauppojen avulla HANZA vahvisti entisestään tuotekehityspalvelujaan.

Suomessa HANZAn asiakaskuntaan kuuluu muun muassa suuria konepaja- ja teollisuusyrityksiä kuten Sandvik ja John Deere sekä muita mobiilien työkoneiden valmistajia. HANZAn kansainvälisiä asiakkaita ovat mm. Siemens ja 3M.

Teksti: Merja Maukonen

kuva

Mitä mieltä olit artikkelista?

rate 1 rate 2 rate 3 rate 4 rate 5

Seuraa prometalli

prometalli uutiskirje

mainos_860
mainos_826
mainos_731
mainos_839
mainos_783



Seuraa prometalli
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »